Tänään on kuuluisa torstai, mikä on toivoa täynnä. Noh mun torstai tuntu pidemmältä ja rankemmalta, kuin aikoihin,

Tänään on kuuluisa torstai, mikä on toivoa täynnä. Noh mun torstai tuntu pidemmältä ja rankemmalta, kuin aikoihin,

Aamulla menin sairaalaan yhdeksän aikaa. Urho oli hereillä ja oli iloisella tuulella. Istuskeli sitterissä ja kiikkui minkä ehti. Urho nukahtikin siihen melkein heti. Valvoin ihanan pienen unta, vaikka ei se nyt ihan hirmuisen kauaa kestänyt.

Urho sai kasan ihania vaatteita. Oli kyllä niin hienoja ettei mitään rajaa. Ja ukkeli näyttää niiden kanssa niin isolta pojalta, vaikka tokihan tuo onkin jo iso poika.

Harmiksemme tänään oli simdaks päivä niin jäi kaikki tekemiset siihen, kun joutuu vuorokauden olemaan lääkepihassa kiinni. Mutta onneksi toinen kuitenkin viihtyi ihan hyvin.

Oltiin leikkimatolla leikkimässä useamman kerran ja Urhon psykakin kävi meitä moikkaamassa. Oli kyllä ihan mahtava nähdä.

Oli aikka työntäyteinen päivä itelle, kun hoitaja ei juurikaan ehtinyt olla paikalla, kun oli vajaa miehitys, mutta onneksi me kuitenkin pärjättiin ihan kivasti kahdenkin.
Pari kertaa Urho päätti ettei mahaan mahdu enempää ruokaa joten päätti sitten oksentaa ja tottakai kaikki vaatteet aivan ykässä.

Illemmalla jouduttiin antamaan Urholle kipulääke, kun vaikutti kipeältä, mutta onneksi se sitten auttoi. Urho nukhati pitkän kiukuttelun jälkeen jo joskus viiden aikaa.

Urholla oli tänään sellainen päivä, että piti mittailla verenpaineita jatkuvasti, kun meni se lääke ja siitä jos mistä tuo poika ei tykkää.

Urho sai myös maistaa niitä sose smuuthieita. Ei se nyt mitenkään hirmu helppoa syömistä ollut, mutta kelpasi yllättävän hyvin. Hassua, kun ei tuo lapsi halua syödä itse, tai liekkö se haluamisesta kiinni vaiko siitä ettei ole siihen sitä taitoa.

Välillä musta tuntuu, että tää sairaalassa olo on ihan perseestä. Oon tässä nyt tän päivän aikana miettinyt, että miksei meitä vanhempia kuunnella kunnolla?
Ainoat ketkä kuuntelee on Urhon omat lääkärit, mutta ei nekään nyt ihan aina paikalle pääse. Millon ne on siirtämässä meitä Jorviin tai jonnekkin muualle sairaalaan ja hetken päästä, kun oman lääkärin kanssa juttelee siirto perutaan, miksei ne muut lääkärit voi jutella ensin oman lääkärin kanssa? Ja siis tässähän on kyse siitä, että me ei missään nimessä edes haluta siirtyä minnekään muualle. Se ei olisi Urhoa kohtaan oikein, näin pitkän sairaala jakson jälkeen vai kuinka?
Siis ei meitä nyt olla minnekkään siirtämässä, mutta kuhan nyt olen näitä asioita tässä mietiskellyt ja ihmetellyt.

Missä menee se raja, että voiko vanhempien puolesta päättää asioita, kuuntelematta ensin mitä vanhemmilla on sanottavaa.

Esimerkiksi sillon, kun Urholta otettiin trakari pois, hän ei kestänyt sitä ja se piti laittaa takaisin. Olin suunnittelu vaiheessa kertonut, että ohjeen mukaan trakari piti täyttää ensin, ennen kuin sitä otetaan pois, ja ettei tämä tule onnistumaan. Noh sitten, kun se ei onnistunut niin lääkäri kysyi ollaanko kokeiltu trakarin tukkimista.... Hmmm anteeks mitä? Mitähän mä sulle sanoin, kun se poisto otettiin puheeksi alkuviikosta? Mikä vittu näitä "ylempiarvoisia" ihmisiä oikein vaivaa?

Ja onhan siis Urho hyvää hoitoa saanut. Mä arvostan kaikkia ketkä on töistä Urhon kanssa tehneet, koska ilman heitä, ei olisi mun poikaakaan.
Kunhan siis vain mietiskelen näitä asioita taas kerran. Tähän on mahtunut niin paljon kaikenlaista, että on pakko välillä vähän miettiä ja ehkä jopa kirjoittaa niitä mietteitä.
Kuinkas muutenkaan?

Jokatapauksessa huominen päivä on taas erilainen ja saas nähdä mitä kaikkea se sitten tuo tullessaan. Toivottavasti päästäis tekemään jotain ja nauttimaan elämästä, kunhan se lääke ensin loppuu. Jos ei olisi kauhean paha sää niin saattaisin, vaikka lähteä Urhon kanssa vähän ulos. Voisi, vaikka keinua. Tai jos sää ei suosi niin jos me, vaikka mentäis sinne ihanalle leikkiosastolle missä on kaikkea kivaa ja Urhollekin mielenkiintoista katseltavaa, 
Kuka tietää taas mitä se huominen tuo tullessaan. Mua oikeastaan hivenen pelottaa aina ajatella, että päivä on jo takana ja huominen on edessä, mutta ei voi tietää yhtään mitä se huominen tuo tullessaan. Kaikki mitä on suunnitellut saattaakin mennä aivan mönkään. Mistäs sitäkään koskaan tietää. 

Mulla oli niin veto pois, kun lähdin sairaalalta, kun oli niin pitkä päivä takana, mutta nyt ei väsytä sitten ollenkaan ja kuitenkin tiedän, että huomenna olis taas aikainen herätys ja ne tutut rutiinit. Mitkä on pakko hoitaa, jonka jälkeen täytyy lähteä sairaalaan. Toivottavasti huominen päivä ei tunnu yhtä pahalta ja rankalta. Oon meinaan henkisesti aika väsynyt. Tulis nyt se sellainen väsymys, joka veis mut ihanille höyhensaarille nukkumaan.!

Josko sitä laittais koneen kiinni ja menis tonne sängynpohjalle! Meinasin, että kokeilisin tän kirjoittamista lähes päivittäin, mutta saas nähdä kuinka käy! Kirjoitan taas, kun ehdin ja jaksan!

Anteeksi tekstin sekavuus!