Isot kädet pitää kiinni pienistä käsistä.

Tässä onkin ehtinyt vierähtämään reilu kuukausi, kun olen tänne viimeksi jotain kirjoitellut. Tähän meidän kuukauteen onkin mahtunut paljon kaikenlaista. Urholla on ollut onneksemme melkein aina hymy naamalla niin pienet jutut ei ole romuttanut ihan tyystin tätä meidän elämää.  En toki nyt muista alkuunkaan mitä kaikkea tähän kuukauteen on mahtunut, mutta jotain kuitenkin. Urholta piti vierottaa trakari pois, pikkuhiljaa pienentämällä trakaria aina vain pienempään. Urho ei sitten harmiksemme pärjännyt pienemmällä trakarilla ja kukaan ei tiennyt miksi tai miten se on mahdollista.. Juttelin Urhon kardiologin kanssa ja hän kertoi, että ovat päättäneet ottaa trakarin pois kahden viikon päästä ja jos poisto ei onnistu, niin sitten aletaan miettimään kotiin lähtöä trakarin kanssa. Hoitoringin suunnittelua ynnä muuta, mitä siihen sitten kuuluisi.  Juteltuamme asioista olin vähän skeptinen tähän ja en oikein halunnut uskoa mitään. Päätin, että päivä kerrallaan ja katsotaan sitten

Tässähän on näköjään ehtinyt melkein viikko vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Huh, olen tainnut olla hivenen väsynyt, kun olen tullut sairaalalta mäkkitalolle. Keskiviikkona meillä oli suhteellisen tavallisen tuntuinen päivä. Menin aamulla suhteellisen aikaisin Urhon luokse, koska Urholla oli kylpypäivä, Urho keksi miten saa vettä roiskittua joka paikkaan. Yllättäen lääkäreillä ei ollut meille mitään uutta kerrottavaa. Urho oli ihanan rauhallinen ja hyväntuulinen. Kävin ihanan tytön äidin kanssa ulkona syömässä ja nauttimassa ihanasta päivästä. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Sen jälkeen lähdin takaisin Urhon vierelle. Kävin toki ihaninen neitokaisten kanssa ulkona parantamassa maailmaa ja kahvilla tietenkin! Torstaina oli aika erilainen päivä etten sanoisi. Olin hivenen myöhemmin Urhon luona aamulla ja meninkin melkein suoraan siitä kaveria auttamaan, kun hänen poikansa oli labrassa. Tuli juotua kupilliset lämmintä ja juteltua niitä näitä. Menin hetkeksi Urhon luokse jutte

Niin se viikonloppu vain meni. Lauantaina aamusta Urholla kävi vieraita. Rasmus oli niin iloinen ja halusi taputtaa ja silittää Urhoa. Sitten muutettiin Urhon kanssa uuteen huoneeseen. Oli ihan kummalista, kun saatiin olla ihan keskenämme. Mutta toisaalta samalla myös hivenen vaikeaa. Kun ei kehdannu kokoaikaa soitella hoitajaa paikalle, vaikkakin Urholla onkin ihan oma hoitaja.                                                             Urhon mielipide, kun äiti lähti illalliselle... Illasta lähdin kaverin kyydillä kotiin, mentiin Urhon isän kanssa kyläillalliselle, joka vuotinen perinne. Ihan mahtavaa päästä syömään hyvin järjestetyille illallisille. Siellä oli hyvää ruokaa. live esiintymisiä ja mikä parasta hyvä meininki. Illalla lähdettiin takaisin Helsinkiin. Sunnuntai aamuna oli Urhon kylpypäivä ja oltiinkin jo puoli yhdeksältä sairaalassa kylvettelemässä poitsua. Oli kyllä ihan mieletön päivä :) Leikittiin vähän leikkimatolla ja touhuttiin kaikenlaista. Jossain vaihee

Tänään oli aika jännittävä päivä kaiken kaikkiaan. Aloitetaan nyt ihan siitä mikä ei meidän perheen elämään varsinaisesti kuulu. Mun kotikunnalla tapahtui eilen auto- onnettomuus, joka vaati paikan päällä yhden lapsen hengen ja tänää aamulla sairaalassa toisen lapsen. Kaksos pojat on kuolleet peräkkäisinä päivinä. Näin sairaalassa pojan äidin ja hän oli hyvin musertava näky, En oikein tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä kosketti minua jotenkin todella suuresti. Ehkä sen takia, että mun lapseni on käynyt niin lähellä kuolemaa. Meidän kunnan lapset ja nuoret suree nyt ja varmasti myös pitkään. Ite ei oikein tiedä miten olisi, kun jotenkin on sellainen epäuskoinen olo, että noinko muka voi tapahtua? Tai siis tottakai mitä vaan voi tapahtua, mutta että näin lähellä mun asuinpaikkaa. Näihin sanoihin otan osaa ja toivotan paljon voimia perheelle jaksaa elämässä eteenpäin! Meiltäkin valaisee yksi kynttilä tienposkessa poikien muistolle! <3 Nyt sitten tähän meidän elämäämme takaisin.

Tänään on kuuluisa torstai, mikä on toivoa täynnä. Noh mun torstai tuntu pidemmältä ja rankemmalta, kuin aikoihin, Aamulla menin sairaalaan yhdeksän aikaa. Urho oli hereillä ja oli iloisella tuulella. Istuskeli sitterissä ja kiikkui minkä ehti. Urho nukahtikin siihen melkein heti. Valvoin ihanan pienen unta, vaikka ei se nyt ihan hirmuisen kauaa kestänyt. Urho sai kasan ihania vaatteita. Oli kyllä niin hienoja ettei mitään rajaa. Ja ukkeli näyttää niiden kanssa niin isolta pojalta, vaikka tokihan tuo onkin jo iso poika. Harmiksemme tänään oli simdaks päivä niin jäi kaikki tekemiset siihen, kun joutuu vuorokauden olemaan lääkepihassa kiinni. Mutta onneksi toinen kuitenkin viihtyi ihan hyvin. Oltiin leikkimatolla leikkimässä useamman kerran ja Urhon psykakin kävi meitä moikkaamassa. Oli kyllä ihan mahtava nähdä. Oli aikka työntäyteinen päivä itelle, kun hoitaja ei juurikaan ehtinyt olla paikalla, kun oli vajaa miehitys, mutta onneksi me kuitenkin pärjättiin ihan kivasti kahde

Mä en ole mikään hyvä kirjoittamaan mitään, mutta ajattelin, että ehkä nyt olisi korkea aika alkaa kirjoittamaan blogia, kun näihin kuukausiin on mahtunut paljon kaikenlaista. Mulle syntyi 31.12 pieni ihana poikavauva sectiolla. Poika rääkäisi kolme kertaa ja sen jälkeen hänet vain vietiin pois. Kukaan ei kertonut mikä oli hätänä ja missä mun lapseni oikein on. Mulle vain sanottiin, että lapsella on kaikki hyvin. Mut vietiin leikkaussalista synnytyssaliin, jossa sain tietää, että poikani on teholla. Kukaan ei tiennyt, että mikä hänellä on. Näin poikani ensimmäisen kerran vain kuvista. Pääsin vihdoin ja viimein katsomaan poikaani kolmen aikaa yöllä. Hän oli niin pieni ja hauraan näköinen. Enhän mä kauaa jaksanut häntä olla katsomassa, koska kipuja oli niin paljon. Menin rauhallisin mielin nukkumaan, kyllä lapsella on kaikki ihan hyvin, kun saa tarvitsemansa avun. Seuraavana aamuna meille tuotiin ihana aamupala, olimme juuri ehtineen aloittamaan aamupalan syönnin, kun meille tu