Tänään oli aika jännittävä päivä kaiken kaikkiaan. Aloitetaan nyt ihan siitä mikä ei meidän perheen elämään varsinaisesti kuulu.
Mun kotikunnalla tapahtui eilen auto- onnettomuus, joka vaati paikan päällä yhden lapsen hengen ja tänää aamulla sairaalassa toisen lapsen. Kaksos pojat on kuolleet peräkkäisinä päivinä. Näin sairaalassa pojan äidin ja hän oli hyvin musertava näky, En oikein tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä kosketti minua jotenkin todella suuresti. Ehkä sen takia, että mun lapseni on käynyt niin lähellä kuolemaa. Meidän kunnan lapset ja nuoret suree nyt ja varmasti myös pitkään. Ite ei oikein tiedä miten olisi, kun jotenkin on sellainen epäuskoinen olo, että noinko muka voi tapahtua? Tai siis tottakai mitä vaan voi tapahtua, mutta että näin lähellä mun asuinpaikkaa. Näihin sanoihin otan osaa ja toivotan paljon voimia perheelle jaksaa elämässä eteenpäin! Meiltäkin valaisee yksi kynttilä tienposkessa poikien muistolle! <3
Nyt sitten tähän meidän elämäämme takaisin. Urho oli niin iloisella tuulella aamulla. Hän istuskeli sitterissä ja naureskeli. Kyllähän se nauru tottahan toki myös itkuksi muuttui melko nopeasti, mutta äidin syli oli paras paikka taas vaihteeksi.
Jouduimme hetken aikaa olemaan sidottuna Urhon sänkyyn, että lääke menisi kokonaan ja sehän oli ikävää, koska Urho ei millään olisi halunnut olla sängyssä. No minkäs sille toki voi, mutta oli kyllä haastetta kerrakseen.
Kun vihdoinkin saimme kaikki piuhat pois, lähdimme käymään käytävällä kävelemässä jotta maisemat muuttuisivat edes vähän. Urhosta oli ihanaa päästä käytävälle kävelemään.
Kun ruoka lähti kahden aikaa menemään me lähdettiin Urhon kanssa ulos. Voi ihana mikä onnen hetki se tuolle pienelle oli
valmiina ulos
Urho nukkui hyvät päiväunet vaunuissa ja tietysti ulkona. Herättyään hän näki tuttuja ihmisiä pihalla ja poitsua kyllä nauratti.
Kun mentiin takaisin sisälle niin herralle iski hirmuinen kiukku taas ja mikään ei ollut hyvin.
Sylissä ja vaunuissa viihtyi, muttei sängyssä. Monen raivon jälkeen sain Urhon rauhoitettua sänkyyn leikkimatolle ja siinä oli ihan kivaa.
Lähdin käymään ihanan äiti ihmisen kanssa syömässä, kun oli aivan hirmuinen nälkä. Ruoka maistuikin yllättävän hyvälle, kun oli pitkä päivä takana.
Ruokailu hyvässä seurassa teki hyvää.
Sitten menin takaisin Urhon luokse. Urho oli iloisena sitterissä. Kovasti nauratti ja kovat oli vauhdit. Hetken aikaa mentiin "kukkuu" leikkiä, kunnes Urho alkoi vaikuttaa väsyneeltä. Laittelin Urhon sänkyyn, pistettiin yöpuku päälle ja eikös tuo pieni mies päättänyt oksentaa. Ja eikun kaikki lakanat ja vaatteet vaihtoon.
Niiden vaihdon jälkeen Urho innoissaan potki ja riehu sängyssä, ai mikä väsymys?
Saatiin jännittäviä uutisiakin! Urho meinataan siirtää tehovalvontahuoneesta normaali huoneeseen. Toki Urho tarvitsee hoitajaa kokoajan, mutta se on vain kuulemma järjestely kysymys. Ja tämä on näin alkuun väliaikaista, koska emme voi tietää tarvitaanko tehovalvontaa, kun Urholla vaihdetaan trakari pienempään! Mutta ihan mahtavaa päästä toiseen huoneeseen, vaihtelu virkistää ja toki ei se Urho samalla tavalla tällä hetkellä valvontaa tarvi ja toivottavasti trakarin vaihdot yms sujuis niin hyvin, että me ei tehovalvontapaikkaa tarvitakkaan, mutta ei mennä asioiden edelle, koska meidän tuurilla joudmme tehovalvontaan takasin.
Mun kotikunnalla tapahtui eilen auto- onnettomuus, joka vaati paikan päällä yhden lapsen hengen ja tänää aamulla sairaalassa toisen lapsen. Kaksos pojat on kuolleet peräkkäisinä päivinä. Näin sairaalassa pojan äidin ja hän oli hyvin musertava näky, En oikein tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä kosketti minua jotenkin todella suuresti. Ehkä sen takia, että mun lapseni on käynyt niin lähellä kuolemaa. Meidän kunnan lapset ja nuoret suree nyt ja varmasti myös pitkään. Ite ei oikein tiedä miten olisi, kun jotenkin on sellainen epäuskoinen olo, että noinko muka voi tapahtua? Tai siis tottakai mitä vaan voi tapahtua, mutta että näin lähellä mun asuinpaikkaa. Näihin sanoihin otan osaa ja toivotan paljon voimia perheelle jaksaa elämässä eteenpäin! Meiltäkin valaisee yksi kynttilä tienposkessa poikien muistolle! <3
Nyt sitten tähän meidän elämäämme takaisin. Urho oli niin iloisella tuulella aamulla. Hän istuskeli sitterissä ja naureskeli. Kyllähän se nauru tottahan toki myös itkuksi muuttui melko nopeasti, mutta äidin syli oli paras paikka taas vaihteeksi.
Jouduimme hetken aikaa olemaan sidottuna Urhon sänkyyn, että lääke menisi kokonaan ja sehän oli ikävää, koska Urho ei millään olisi halunnut olla sängyssä. No minkäs sille toki voi, mutta oli kyllä haastetta kerrakseen.
Kun vihdoinkin saimme kaikki piuhat pois, lähdimme käymään käytävällä kävelemässä jotta maisemat muuttuisivat edes vähän. Urhosta oli ihanaa päästä käytävälle kävelemään.
Kun ruoka lähti kahden aikaa menemään me lähdettiin Urhon kanssa ulos. Voi ihana mikä onnen hetki se tuolle pienelle oli
Urho nukkui hyvät päiväunet vaunuissa ja tietysti ulkona. Herättyään hän näki tuttuja ihmisiä pihalla ja poitsua kyllä nauratti.
Kun mentiin takaisin sisälle niin herralle iski hirmuinen kiukku taas ja mikään ei ollut hyvin.
Sylissä ja vaunuissa viihtyi, muttei sängyssä. Monen raivon jälkeen sain Urhon rauhoitettua sänkyyn leikkimatolle ja siinä oli ihan kivaa.
Lähdin käymään ihanan äiti ihmisen kanssa syömässä, kun oli aivan hirmuinen nälkä. Ruoka maistuikin yllättävän hyvälle, kun oli pitkä päivä takana.
Ruokailu hyvässä seurassa teki hyvää.
Sitten menin takaisin Urhon luokse. Urho oli iloisena sitterissä. Kovasti nauratti ja kovat oli vauhdit. Hetken aikaa mentiin "kukkuu" leikkiä, kunnes Urho alkoi vaikuttaa väsyneeltä. Laittelin Urhon sänkyyn, pistettiin yöpuku päälle ja eikös tuo pieni mies päättänyt oksentaa. Ja eikun kaikki lakanat ja vaatteet vaihtoon.
Niiden vaihdon jälkeen Urho innoissaan potki ja riehu sängyssä, ai mikä väsymys?
Saatiin jännittäviä uutisiakin! Urho meinataan siirtää tehovalvontahuoneesta normaali huoneeseen. Toki Urho tarvitsee hoitajaa kokoajan, mutta se on vain kuulemma järjestely kysymys. Ja tämä on näin alkuun väliaikaista, koska emme voi tietää tarvitaanko tehovalvontaa, kun Urholla vaihdetaan trakari pienempään! Mutta ihan mahtavaa päästä toiseen huoneeseen, vaihtelu virkistää ja toki ei se Urho samalla tavalla tällä hetkellä valvontaa tarvi ja toivottavasti trakarin vaihdot yms sujuis niin hyvin, että me ei tehovalvontapaikkaa tarvitakkaan, mutta ei mennä asioiden edelle, koska meidän tuurilla joudmme tehovalvontaan takasin.
Kommentit
Lähetä kommentti